ÅKE LINDMAN IN MEMORIAM

Åke Lindman on tiistain vastaisena yönä poistunut elämän näyttämöltä. Emme yllättyneet, koska muistammehan televisiosta viime vuoden lopulta, kuinka 80-vuotias väsyneen näköinen Åke särähtävällä äänellä antoi veteraaneille tukensa ja kehoitti meitä tukemaan heidän rahakeräystään.

Kunnioitamme, muistelemme lämmöllä ja ihailulla, me ulkopuolisetkin.

Blogini äskettäisten avaussanojen lopussa kirjoitin, että tuleva aihepiirini voi yltää myös elämää suurempaan asiaan, jalkapalloon. En aavistanut, että näin pian tuli syy kirjoittaa jalkapallosta, vieläpä elämää suuremman voiman takia.

Nimenomaan jalkapalloon liittyvät omat ensimmäiset muistikuvani Åke Lindmanista. Helsingissä 1950-luvulla istuin usein jalkapallokatsomossa, ensin pikkupoikana ja sitten lukiolaisena, kun HIFK ja Åke "Hamlet" pelasivat. Aluksi en oikein ymmärtynyt, mistä tämän kovaotteisen, yleisöön menevällä pelityylillä taistelevan puolustajan lempinimi johtui. Joka tapauksessa "Hamlet" jalkapalloilijana jäi pysyvästi mieleeni, toisena 50-luvun unohtumattomista helsinkiläisistä pelaajahahmoista; toinen oli toinen -man, Pahlman.

Saman 1950-luvun muistikuviini ajoittuu toinen, vieläkin elävämmin mieleen painunut Åke Lindmanin hahmo. Alikersantti Lehto. "Tuntemattoman" Lehdon hernerokkapakki, kovennetun seisominen ja musta sateinen yö yksinäisine kiväärin laukauksineen ovat osa kansallista muistiamme. Hevin eivät myöskään unohdu Myrskyluodon Maija ja vanhan puolustustaistelijan näkemys Tali-Ihantalan puolustuksesta.

Päätuomarin ehdoton loppuvihellys on kaikunut: hieno ottelu on päättynyt.