Moskovassa alkoi viime viikolla uusi oikeudenkäynti jo kuusi vuotta vangittuna istuvaa (ex-)miljardööri Hodorkovskia vastaan. Hänellä oli tämän vuosikymmenen alussa miljardien ruplien lisäksi vahvaa poliittista valtakunnallista ambitiota. Hänet vangittiin 2003, ja 2005 hän sai vuoteen 2011 ulottuvan vankeustuomion. Nyt syyttäjä vaatii vielä pitempää rangaistusta, ilmeisesti jo ennen vangitsemista (2003) tapahtuneiksi väittämistään finanssirikoksista. Jos todisteet löytyvät, niin selvästikin Venäjän syyttäjä- ja rikospoliisikoneiston tutkintataidot ovat kehittymässä; tähän astihan siellä ei ole onnistuttu selvittämään esim. Anna Politkovskajan murhaa tai uudempiakaan toimittajamurhia.
Saako Hodorkovski oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin, so. puolueettoman ja muutenkin reilun oikeudenkäynnin? Onko Venäjästä vihdoinkin tullut oikeusvaltio, jossa Kreml valtiollisine koneistoineen ei voi sanella tai edes epäsuoralla painostuksella ratkaista epäsuosioonsa joutuneen henkilön langettavaa tuomiota?
Jää nähtäväksi. Positiivisia merkkejä ovat ainakin Pietarin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan siviilioikeuden ent. assistentin, presidentti Medvedevin oikeusvaltiollisuutta korostaneet eräät taannoiset puheet. Samoin positiivista on, että (päätellen oikeussalista lähetetyistä lyhyistä TV-välähdyksistä) Hodorkovski saa esiintyä oikeudessa siviiliasussa ja ilman kahleita. Verratkaapa tätä Kiinan tuomioistuinten rikosjuttujen TV-kuviin, jossa syytetyt marssitetaan saliin räikeissä vanginpuvuissa ja kahleissa ja nöyrästi varpaisiinsa katsovina; näin heidät leimataan jo etukäteen roistoiksi eli tietoakaan ei ole reilulle rikosoikeudenkäynnille tärkeästä, lähtökohtaisesta syyttömyysolettamasta: "syytön, ellei syyttäjä onnistu toisin todistamaan".
Kovin suureen optimismiin venäläistuomareiden suhteen ei silti liene vielä aihetta. Ei ainakaan, jos he ovat iältään liki nelikymppisiä tai sitä vanhempia. Silloinhan he nimittäin olivat jo yli 20-vuotiaita Neuvostoliiton romahtaessa. Siis jo sellaisessa aikuisen iässä, että he olivat ehtineet sisäistää neuvostoliittolaisen henkisen ilmapiirin, joka kaikkea muuta kuin suosi kasvamista riippumattomiksi ja vallanpitäjiä pelkäämättömiksi tuomareiksi.
Toisaalta, miksi lakimies ei sittenkin voisi asenteiltaan ja ajatuksiltaan perusteellisestikin muuttua, jos olot muuttuvat? Meillä on kaunis kotimainen esimerkki tällaisen muuntumisen mahdollisuudesta. Tarkoitan 70- ja 80-lukujemme taistolaisjuristeja ynnä muita ns. yleisdemokaatteja, jotka aikanaan ihailivat ja meillekin vaativat neuvosto-, DDR- ja/tai kuubalaistyyppisiä poliittisin vaalein valittuja kansantuomioistuimia yms.. Nykyään nämä silloiset taistolaisjuristit ovat lähes kaikki muuttuneet ja demokratisoituneet perinteisen suomalaisen oikeusvaltion kannattajiksi ja 90-luvulla esiinmarssinsa tehneiden perusoikeuksiemme puolustajiksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Viime Suuresta Lamasta lähtien Suomessa kylläkin vallitsee edelleen sellainen perinne, että pääsääntöisesti tuomioistuimessa pankki voittaa aina asiakkaansa, vaikka asiakirjanäyttö ja todistajainlausunnot edellyttäisivät pankin vehkeilijöille tuomiota ja jopa palloa jalkaan.
VastaaPoistaUskoisin, että tämä oikeusuojajärjestelmäämme pisiytynyt epäreiluus ja puolueellinen asenteellisuus olisi vähitellen myös valunut yliopistojen oikeustieteellisten tiedekuntien professoreiden tietoon.
Hodorkovskihan sai oikeutta, kun moskovalainen tuomioistuin hylkäsi helmikuun lopussa kanteen, jonka nostanut vankitoveri vaati ex-oligarkilta 500 000 ruplaa (n. 10 000 euroa) seksuaalisesta ahdistelusta.
VastaaPoistaEi tainnut näyttö piisata, kun lähentely-yrityksen väitettiin tapahtuneen jo maaliskuussa 2006, ja kanne nostettiin vasta syksyllä 2008. Vankitoveri ehti siinä välissä, huhtikuussa 2006, vielä puukottaakin Hodorkovskia.
Vaan saapa nähdä, miten Hodorkovskin nyt käy.
Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin taitaa häkki heilahtaa. Viimeksihän Mihailin tuomitsivat tuomarikunnan parhaat voimat, kun oikeudenkäyntiaineistoa oli muutama kymmenentuhatta sivua, ja syyksilukeva tuomio oli valmiina (muistaakseni) vuorokauden kuluttua käsittelyn päättymisestä. Venäjän tuomarikuntaa ei ainakaan voida syyttää oikeudenkäynnin viipymisestä.